Pikkujoulukausi aluillaan

Kirjoitettu: lokakuu 26, 2012 | Kuuluu aiheeseen: Viihde | Ei kommentteja »

Pikkujoulut lähestyvät kovaa vauhtia. Ellei paikkaa ole vielä varattu, on se oikeastaan marraskuun alussa jo liian myöhäistä. Etenkin tänä vuonna marras- ja joulukuun viikonloput ovat pitkälti varattu yleisiin pyhäpäiviin ja näiden viettoon. Marraskuulle ajoittuu neljä viikonloppua ja nämä ovat joulukuun kahden viikonlopun ohella oikeastaan ainoat ajankohdat, jolloin pikkujouluja voi viettää. Itsenäisyyspäivä sijoittuu tänä vuonna torstaille, jolloin moni pitää tässä välissä pitkän viikonloppuvapaan. Tämän jälkeen onkin enää yksi viikonloppu jäljellä ja sitten on jo jouluaatto.

Mikäli vapaana olevaa pikkujoulupaikkaa ei enää löydy, kannattaa pikkujoulujen suunnittelussa ajatella luovasti. Risteilylaivoille, kylpylään ja erilaisiin aktiviteetteihin voi mahtua vielä helpollakin jopa isommalla ryhmällä. Ravintoloista saattaa löytyä myös tyhjiä ajankohtia, jolloin suhteellisen pienet ryhmät mahtuvat hyvinkin pienellä aikaviiveellä vielä mukaan. Lue lisää »


007 Skyfall traileri

Kirjoitettu: elokuu 2, 2012 | Kuuluu aiheeseen: Elokuvat | Ei kommentteja »

James Bond 007 Skyfall007 Skyfall -Bond-leffan traileri julkaistiin eilen. Trailerissa nähdään tietysti Bond ja M, mutta myös ensimmäistä kertaa liikkuvaa kuvaa Bond-tytöstä (Naomie Harris), tarinan konnaa esittävästä Javier Bardemista ja paluun tekevästä ihmeaseista ja –varusteista vastaavasta Q:sta. Q on vaihtunut vanhasta, harmaasta sedästä nuoreen ja tummaan hipsteriin! Bondia esittää Casino Royalen ja Quantum of Solacen tapaan Lontoon olympialaisten avajaisissakin Bondina nähty Daniel Craig. Lue lisää »


Helsingin nähtävyydet ulkomaalaiselle

Kirjoitettu: syyskuu 19, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Kulttuuri, Maantiede, Matkailu | Ei kommentteja »

TuomiokirkkoHelsinki on hienoa arkkitehtuuria ja designia täynnä. Itse kaupungissa koko ikänsä pyörineenä voi kuitenkin helposti sulkea silmänsä näiltä kaikilta loisteliailta rakennuksilta ja nähtävyyksiltä. Luulen, että ulkomaalaiset osaavat arvostaa pääkaupunkimme tarjontaa enemmän kuin me itse. Minne kannattaisi ulkomaalaisia ystäviä Helsingissä sitten viedä? Tässä muutama ehdotus. Lue lisää »


Varo, ettet loukkaa eleilläsi matkalla

Kirjoitettu: elokuu 4, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Kulttuuri | Ei kommentteja »

Ystävällinen kättely-yritys tai iloinen peukunnosto voivat aiheuttaa kiusallisia ja jopa loukkaavia tilanteita, kun matkustat vieraissa kulttuureissa. Lue tästä, mitä eleitä kannattaa välttää reissussa.

  1. Älä koskaan kosketa ketään jaloillasi, kun matkustat Aasiassa. Myös jaloilla osoittaminen on loukkaavaa, sillä jalat ovat ihmisruumiin alhaisin osa.
  2. Vastaavasti Aasiassa pää on ihmisen korkein ja arvokkain osa, eikä sitäkään saa koskea. Voit myös kuvitella, mikä loukkaus on istua jonkun tyynylle. Lue lisää »

Baletti valtaa alaa kulttuurissa

Kirjoitettu: kesäkuu 1, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Baletti, Kulttuuri, Musiikki | Ei kommentteja »

Black Swan -elokuva toi baletin suuren yleisön tietoisuuteen draaman keinoin. Pitkäperinteisen tanssin suosio säilyy vahvana: balettikoulut täyttyvät taas tänä vuonna pienistä ballerinoista.

Baletti haalii vaikutusalaa kulttuurin kentältä tänä vuonna muutenkin. Taannoinen spektaakkeli Rock the Ballet oli suunnattu etenkin nuorille ja miehille. Suomen Kansallisbaletti on juuri saanut loppuun suositun Romeo ja Julia -baletin näytökset. Teokset olivat menestyksiä ja saivat lippuluukulle monet, jotka eivät ole koskaan erityisemmin baletista kiinnostuneet. Kansallisteatteri luottaa yleisön tuntemiin tarinoihin: syksyllä tanssitaan muun muassa Tuhkimoa. Lue lisää »


Kalle Päätalo

Kirjoitettu: maaliskuu 17, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Kirjallisuus | Ei kommentteja »

Kaarlo ”Kalle” Alvar Päätalo (1919–2000) oli yksi tunnetuimpia suomalaisia kirjailijoita. Hän tuli tunnetuksi etenkin omiin kokemuksiinsa pohjautuneista Koillismaa- ja Iijoki-kirjasarjoista, joista Iijoki-sarja on omaelämäkerrallinen teos. Kaiken kaikkiaan Päätalon tuotanto sisältää 39 romaania sekä kolme näytelmää ja kertomuskokoelmaa.

Päätalo syntyi Taivalkoskella, kahdeksanlapsisen perheen toiseksi vanhimmaksi lapseksi. Vanhin lapsista, Toivo, kuoli vauvana. Kallen jälkeen syntyi vielä yksi poika ja viisi tyttöä. Yksi Päätalon sisaruksista, vuonna 1925 syntynyt Manne puukotettiin kuoliaaksi vuonna 1947. Päätalon isä Lauri Herman oli erittäin työteliäs mies. Hän oli paljon pois kotoa joko metsätöissä, uitoissa tai talvisavotoissa. Pojastaan Lauri yritti kasvattaa perinteikkäästi työteliästä miestä. Päätalon isä ajautui 30-luvun alussa mielisairaalaan sairauden uuvuttamana. Myöhemmin hän oli myös pakkotyössä Pelson varavankilassa. Isän sairaus oli Päätalon lapsuuteen eniten vaikuttanut kokemus. Lue lisää »


Leonardo da Vinci

Kirjoitettu: maaliskuu 17, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Kulttuuri, Kuvataide, Taide | Ei kommentteja »

Leonardo di ser Piero da Vinci (15.4.1452 – 2.5.1519) oli italialainen renessanssinero, joka oli monen alan taitaja, mutta tunnetuimmaksi hän tuli maalarina. Hän oli myös tiedemies, matemaatikko, insinööri, keksijä, anatomi, veistäjä, arkkitehti, kasvitieteilijä, muusikko ja kirjailija. Da Vinci on kuvailtu renessanssimiehen arkkityypiksi. Henkilöksi, jolla on sammumaton uteliaisuus ja kuumeisen kekseliäs mielikuvitus. Da Vinciä pidetään laajalti yhtenä kaikkien aikojen parhaimmasta taitelijoista. Lue lisää »


Lontoo

Kirjoitettu: maaliskuu 16, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Kulttuuri, Maantiede, Matkailu | Ei kommentteja »

Lontoo on Iso-Britannian pääkaupunki. Kaupunki on myös suurin pääkaupunkialue Iso-Britanniassa, sekä suurin urbaani alue Euroopan unionin alueella monilla eri mittareilla. Lontoo on ollut merkittävä asutusalue jo kahden vuosituhannen ajan. Kaupunki perustettiin roomalaisten toimesta ja sitä kutsuttiin tuolloin nimellä Londinium. Lontoon vanha ydin, London City on pääosin säilyttänyt keskiaikaiset rajansa.

1800-luvulta asti Lontoo nimeä on käytetty myös pääkaupunkialueesta keskustan ympärillä. Suurimman osan tästä taajamasta muodostaa Suur-Lontoon hallinnollinen alue, jotä sääntelee Lontoon pormestari ja Lontoon lakeja säätävä elin. Lontoo on globaali kaupunki, jolla on vahvuuksia taiteen, -kaupan, -koulutuksen, -viihteen, -muodin, -talouden, – terveydenhuollon, -matkailun ja liikenteenalalla. Kaupunki on maailman suurin talouskeskus New Yorkin ohella. Lontoossa sijaitsee yli sadan Euroopan suurimman yrityksen päämajat. Lue lisää »


Heidi Montag

Kirjoitettu: maaliskuu 16, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Tv & Radio, Viihde | Ei kommentteja »

Heidi Montag on vuonna 1986 syntynyt mediapersoonallisuus, laulaja ja näyttelijä. Montag tuli kuuluisuuteen MTV:n tosi tv-sarjan The Hills kautta, jota kuvattiin vuosina 2006–2010. Sarjassa seurattiin Montagin entisen ystävän Lauren Conradin elämää, jonka paras ystävä Montag oli sarjan alussa. Sarjassa nähdään myös Montagin ja Spencer Prattin suhteen alku, pari on sittemmin mennyt naimisiin huhtikuussa 2009. Heinäkuussa 2010 Montag haki avioeroa, mutta perui myöhemmin hakemuksensa. Marraskuussa 2010 pari ilmoitti erohakemuksen syyksi julkisuustempun. Samassa kuussa pari uusi vihkivalansa. Lue lisää »


Eminem: Mockingbird

Kirjoitettu: maaliskuu 16, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Kulttuuri, Musiikki | Ei kommentteja »

Mockingbird on rap-artisti Eminemin kappale. Se julkaistiin vuonna 2005, Encore albumilta. Yhdysvaltojen singlelistoilla kappale nousi sijalle 11 ja Iso-Britannian listalla sijalle 4. Kappale sai myös Grammy-ehdokkuuden kategoriassa Paras rap-esitys. Mockingbird julkaistiin myöhemmin myös Eminemin kokoelma levyllä Curtain Calls: The Hits. Lue lisää »