Baletti valtaa alaa kulttuurissa

Kirjoitettu: kesäkuu 1, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Baletti, Kulttuuri, Musiikki | Ei kommentteja »

Black Swan -elokuva toi baletin suuren yleisön tietoisuuteen draaman keinoin. Pitkäperinteisen tanssin suosio säilyy vahvana: balettikoulut täyttyvät taas tänä vuonna pienistä ballerinoista.

Baletti haalii vaikutusalaa kulttuurin kentältä tänä vuonna muutenkin. Taannoinen spektaakkeli Rock the Ballet oli suunnattu etenkin nuorille ja miehille. Suomen Kansallisbaletti on juuri saanut loppuun suositun Romeo ja Julia -baletin näytökset. Teokset olivat menestyksiä ja saivat lippuluukulle monet, jotka eivät ole koskaan erityisemmin baletista kiinnostuneet. Kansallisteatteri luottaa yleisön tuntemiin tarinoihin: syksyllä tanssitaan muun muassa Tuhkimoa. Lue lisää »


Eminem: Mockingbird

Kirjoitettu: maaliskuu 16, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Kulttuuri, Musiikki | Ei kommentteja »

Mockingbird on rap-artisti Eminemin kappale. Se julkaistiin vuonna 2005, Encore albumilta. Yhdysvaltojen singlelistoilla kappale nousi sijalle 11 ja Iso-Britannian listalla sijalle 4. Kappale sai myös Grammy-ehdokkuuden kategoriassa Paras rap-esitys. Mockingbird julkaistiin myöhemmin myös Eminemin kokoelma levyllä Curtain Calls: The Hits. Lue lisää »


Cheek

Kirjoitettu: maaliskuu 16, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Musiikki, Viihde | Ei kommentteja »

Cheek eli Jare Henrik Tiihonen on vuonna 1981 syntynyt suomalainen artisti. Hänen musiikkityylinsä on hip-hop. Taiteilijanimensä hän sai jo ala-asteella pyöreiden poskiensa ansiosta. Cheek syntyi Vantaalla, mutta muutti perheineen ala-asteikäisenä Lahteen. Cheek kiinnostui rap-musiikista Launeen ylä-asteella Lahdessa. Vuonna 2000 hän liittyi rap-ryhmään nimeltä 5th Element ja on tällä hetkellä ryhmän tunnetuin jäsen.

Cheek julkaisi kaksi ensimmäistä albumiaan omakustanteisesti. Näillä kahdella levyllä Human&Beastillä ja 50/50:llä miltei kaikki kappaleet ovat englanninkielisiä. Nykyään Cheek kuitenkin tekee musiikkia ainoastaan suomeksi. Vuonna 2003 hän solmi levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa. Cheekin ensimmäinen levy-yhtiön kautta julkaistu levy oli, Avaimet mun kulmille julkaistiin vuonna 2004. Tuolta albumilta julkaistiin kolme erittäin menestynyttä singleä, Avaimet mun kiesiin, Raplaulajan vapaapäivä ja Avaimet mun himaan. Lue lisää »


Petri Nygård

Kirjoitettu: maaliskuu 10, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Kulttuuri, Musiikki, Viihde | Ei kommentteja »

Petri Nygård on suomalainen rap-artisti. Hän on oikealta nimeltään Petri Jukka Laurila ja hän on syntynyt vuonna 1975. Nygård syntyi Kristianstadissa, Skoonessa. Kaksi ensimmäistä vuotta kouluaan Nygård kävi Gävlen suomenkielisellä ala-asteella. Petrin ollessa yhdeksänvuotias perhe muutti Tampereelle. Nygård muutti Yhdysvaltoihin Chicagoon, kun hän vapautui armeijasta. Vuosina 1989–2003 Nygårdin aloitellessa uraansa hän käytti taiteilijanimeä Dream. Tuolloin hän esiintyi yhdessä Henry Kapralin (alias Skem) yhtyeessä Nuera. Lue lisää »


Lady Gaga

Kirjoitettu: helmikuu 15, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Kulttuuri, Musiikki, Viihde | Ei kommentteja »

Lady Gaga (oik. Stefani Angelina Germanotta) on vuonna 1986 syntynyt yhdysvaltalainen laulaja ja lauluntekijä. Hän sai taiteilijanimensä Lady Gaga, Queenin kappaleen ”Radio Ga Ga” mukaan. Lady Gaga oppi soittamaan pianoa jo neljö vuotiaana ja kirjoitti ensimmäisen kappaleensa 13-vuotiaana. Jo 14-vuotiaana hän esiintyi julkisesti yleisölle. Hän useasti haastatteluissa kertonut olleensa nuoruudessaan ”friikki”.

Valtavirran musiikkibisnekseen Gaga pääsi säveltämällä ja sanoittamalla kappaleita muun muassa Fergielle, Britney Spearsille ja Akonille. Gaga on monesti erillisissä haastatteluissa listannut musiikillisiksi vaikuttajikseen monet 80-luvun glam-rokkarit, kuten David Bowie, Queen. Myös poplaulajat kuten Madonna ja Michael Jackson ovat vaikuttaneet Gagan musiikkiin huomattavasti. Lue lisää »


Helsinki Shangri-La

Kirjoitettu: helmikuu 3, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Musiikki | Asiasanat: | Ei kommentteja »

Helsinki – Shangri-La on rap-artisti Palefacen eli Karri Pekka Matias Miettisen suomenkielinen debyyttialbumi. Albumi ilmestyi 15. syyskuuta 2010, ja sen julkaisi Exogenic Music Groupin hip-hoplevymerkki XO Records. Albumi saavutti kultalevyrajan kuukauden sisään. Albumin ensimmäinen single on nimeltään ”Talonomistaja”, joka soi radiokanava YleX:n X-Ryhmän tehobiisinä viikolla 13. Lue lisää »


Paleface

Kirjoitettu: helmikuu 3, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Musiikki | Asiasanat: | Ei kommentteja »

Paleface, oikealta nimeltään Karri Pekka Matias Miettinen on vuonna 1978 syntynyt helsinkiläinen rap-artisti. Hän opiskelee myös englantilaista filosofiaa. Paleface nimi juontuu hänen vaihto-oppilasvuosistaan Yhdysvalloissa, jossa häntä kutsuttiin Palefaceksi hänen vaalean ihonvärinsä takia.

Paleface on muusikon uran lisäksi ollut suomentamassa elokuvia sekä kirjallisuutta. Vuosina 2008 ja 2009 hän on toiminut myös kantaaottavana studiovireraana Ylen keskusteluohjelmassa Popkult. Nykyään Paleface juontaa omaa viikottaista yhteiskunta kritiikkiä käsittelevää radiohjelmaa Act Like You Know Radio Helsingissä. Lue lisää »


Justin Bieber

Kirjoitettu: tammikuu 18, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Kulttuuri, Musiikki, Viihde | Ei kommentteja »

Justin Drew Bieber (synt. 1.3.1994) on kanadalainen pop- ja r&b-laulaja. Vuonna 2008 Scooter Braun, new yorkilainen manageri, löysi Bieberin julkaisemia videoita Youtubesta. Braunista tuli myöhemmin Bieberin manageri. Hän järjesti laulajan tapaamisen Usherin kanssa Atlantassa, pian tapaamisen jälkeen Bieber kirjoitti levytyssopimuksen Island Recordsin kanssa. Bieberin debyyttisingle ”One Time” julkaistiin 2009 ja se nousi top 30:een yli kymmenessä maassa. Artistin ensimmäinen studioalbumi My World myi platinaa yhdysvalloissa muutamassa viikossa. Lue lisää »


Rihanna

Kirjoitettu: tammikuu 14, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Kulttuuri, Musiikki | Ei kommentteja »

Rihanna (oik. Robyn Rihanna Fenty) on Barbadoksella syntynyt Grammy-palkittu artisti. Rihannan musiikkityyli on R&B, dance ja pop. Hän on myynyt maailmalla yhteensä 25 miljoonaa albumia ja kaiken kaikkiaan hänellä on ollut listaykkösiä 35 maassa. Rihanna on syntynyt vuonna 1988 St.Michaelissa Barbadoksella. Hän aloitti uransa vuonna 2002 tutustuttuaan tuottaja Evan Rogersiin, joka oli lomailemassa Barbadoksella. Hän kirjoitti levytyssopimuksen Jay Z:n levy-yhtiön Def Jam Recordsin kanssa.

Rihannan ensimmäinen sinkku oli vuonna 2005 julkaistu ”Pon de Replay”, joki ylsi kymmenen parhaan kappaleen joukkoon monissa maissa. Elokuussa 2005 julkaistu esikoisalbumi Music of the Sun myi hyvin ympäri maailmaa. Albumin julkaisun jälkeen Rihanna lähti yhteiselle kiertueelle Gwen Stefanin kanssa. Lue lisää »


Jenni Vartiainen

Kirjoitettu: tammikuu 14, 2011 | Kuuluu aiheeseen: Kulttuuri, Musiikki | Ei kommentteja »

Jenni Vartiainen on suomalainen vuonna 1983 syntynyt laulaja. Vartiaisen musiikillinen ura alkoi 2000-luvun alussa kun hän osallistui Popstars-ohjelmaan, jonka kautta koottiin tyttöyhtye Gimmel. Yhtye tuli tunnetuksi hiteistään ”Etsit muijaa seuraavaa” ja ”Sydän pliis särkekää”. Gimmelin ura loppui melko lyhyeen sillä jo vuonna 2004, kahden vuoden ja kolmen levyn jälkeen he ilmoittivat lopettavansa. Yhtyeen tarun loputtua Vartiainen ilmoitti ryhtyvänsä soolouralle. Hän solmi levytysopimuksen Warnerin kanssa keväällä 2005.

Vartiaisen ensimmäistä soolo singelä odotettiin kahden vuoden ajan. Vihdoin vuoden 2007 keväällä julkaistiin single ”Tunnoton”. Seuraavana syksynä single ”Ihmisten edessä” julkaistiin, kappale voitto samana vuonna Vuoden biisi-Emman. Vuonna 2008 sama kappale sai myös kultalevyn. Kaiken kaikkiaan singelä on myyty 11 000 kappaletta. Lue lisää »