Ooppera

Kirjoitettu: joulukuu 9, 2010 | Kuuluu aiheeseen: Ooppera | Asiasanat: | Ei kommentteja »

Ooppera on näyttämötaiteen muoto, jossa yhdistyvät näytteleminen ja musiikki. Oopperaan kuuluu usein myös täysikokoinen sinfoniaorkesteri. Pääosassa ovat kuitenkin aina laulajat. Oopperan tekstiä kutsutaan librettoksi, ja sitä lauletaan esityksen aikana kahdella eri tavalla. Laulu, joka kuljettaa tarinaa eteenpäin kutsutaan resitatiiviksi ja näiden kohtien välissä olevia laulukohtia kutsutaan aarioiksi. Tämän lisäksi oopperoihin kuuluu duettoja, kuorokohtauksia sekä orkesterin esittämiä soittoja.

Oopperan historia juontuu renessanssin aikoihin, jolloin monet taidemuodot, kuten pastoraali, madrigaalidraama ja etenkin intermedio. Kaikki kolme olivat lyhyitä esityksiä, joita esitettiin puhe-esitysten väliajoilla. Ensimmäinen nykypäivään säilynyt ooppera oli vuonna 1600 sävelletty Euridice. Barokin merkittävimmäksi ooppera säveltäjäksi muodostui Claudio Monteverdi, jonka teokset Orfeo ja Il ritorno d’Ulisse in patria, näistä teoksista tuli varhaisen oopperan kulmakiviä. ’ Lue lisää »


Giacomo Puccini

Kirjoitettu: marraskuu 24, 2010 | Kuuluu aiheeseen: Ooppera | 1 kommentti »

Giacomo Puccini (1858-1924) oli italialainen säveltäjä, joka on säveltänyt mm. seuraavat kuuluisat oopperat: La boheme, Tosca, Madama Butterfly ja Turandot. Monet hänen tekemistä sävellyksistä ovat tulleet tunnetuiksi myös populaariviihteessä. Puccini on yksi tunnetuimmista oopperasäveltäjistä Giuseppe Verdin ohella.

Puccini syntyi musiikilliseen perheeseen Luccaan. Hänen isänsä kuoli kun Giacomo oli viisivuotias. Tämän jälkeen Giacomo lähetettiin opiskelemaan enonsa luokse, joka piti Giacomoa huonokäytöksisenä opiskelijana. Kymmenenvuotiaana Puccini liittyi San Marino- ja San Michel –kirkkojen poikakuoroihin. Hän oli kiinnostunut oopperamusiikista jo pienenä ja vuonna 1876 hän käveli yhdessä veljensä kanssa 30 kilometriä vain nähdäkseen Aidan Pisassa. Lue lisää »


Madama Butterfly

Kirjoitettu: marraskuu 24, 2010 | Kuuluu aiheeseen: Ooppera | 1 kommentti »

Madama Butterfly on Giacomo Puccinin säveltämä ooppera, joka perustuu John Luther Longin tarinaan Madame Butterflysta, Pierre Lotin romaaniin Madame Chrysanthème. Joidenkin tulkintojen mukaan ooppera kertoo myös Nagasakin tapahtumista 1890-luvulla.

Oopperan ensi-ilta oli 17.2.1904 Milanossa La Scalassa. Se sai huonon vastaanoton vaikkakin sen pääroolissa oli sopraano Rosina Storchio, tenori Giovanni Zenatello ja baritoni Giuseppe De Luca. Lue lisää »