Tilanpuutteesta kärsivän pelastus: vuokrattava pienvarasto

Kirjoitettu: elokuu 22, 2016 | Kuuluu aiheeseen: Koti | Ei kommentteja »

Onko huusholli täynnä ylimääräistä tavaraa lattiasta kattoon, niin ettei siellä edes itse mahdu kamojen seassa luovimaan? Monet kärsivät tästä ikävästä vaivasta eli tilanpuutteesta. Tilanpuutteesta kärsiville on mahdollista saada helpotusta. Vuokrattava minivarasto on kätevä tapa päästä eroon roinista, jotka ovat säilytyksen arvoisa, muttei aivan jokapäiväisen välttämättömiä. Vaikka pienvarastot ovatkin nimensä mukaisesti pieniä, ne ovat yleensä varsin korkeita. Tämän takia moneen varastoon on mahdollista saada ängettyä yllättävän paljon tavaraa oikein järjesteltynä.

Nämä maailmalla Self Storage –varastoina tunnetut varastot ovat lisänneet suosiotaan ja niitä on alkanut ilmestymään suuremmissa määrin myös tänne Suomeen. Yhdysvalloissa ensimmäiset Self Storaget ilmestyivät 60-luvulla, mutta varsinainen räjähdys tapahtui 2000-luvulla.  Suomessa kyseessä on varsin uudesta ilmiöstä, sillä varsinaisia pienvarastoja ketjumaisesti tarjoavia yrityksiä ei ole ennen pahemmin ollut. Toki yksityishenkilö on voinut vuokrata varastotilaa aikaisemminkin, mutta liikeidea on ollut hieman erilainen.

Joka tapauksessa pienvarastot näyttävät tulleen jäädäkseen, sillä uusia varastoja ilmestyy melkein kun sieniä sateella. Kilpailu on myös kiristymään päin ja pienvarastoketjuilla on selvä kilpailu asiakkaista. Ja miksi ei olisi? Ovathan minivarastot varsin käteviä tilanpuutteesta kärsiville yksityishenkilöille.

Pienvarastot ovat myös turvallisia, sillä ne ovat usein hyvin vartioituja. On hyvä muistaa, että yleensä henkilön oma kotivakuutus saattaa kattaa myös pienvaraston. Jos näin ei ole, tulisi sellainen hankkia, jotta vakuutukset olisivat kunnossa myös varastossa oleville esineille. Edellä mainitun kohdalla varastotilaa tarjoava yritys voi todennäköisesti auttaa.

Varastot ovat myös lämpimiä, joten kosteutta ja kylmyyttä vaativat tavarat ovat hyvässä säilytyksessä. Kausivaatteet ja arvokkaammat huonekalut säilyvät hyvin pienvarastoissa, jotka ovat lämmitettyjä.



Leave a Reply